perjantai 28. huhtikuuta 2023

THE BOPPERS Rock and Roll/ Doo wop-yhtye

Eilen esiintyi Helsingin Malmintalolla legendarinen ruotsalainen 1977 peustettu Rock and Roll ja Doo Wopp yhtye THE BOPPERS. Bändi on tullut tutuksi jo vierailuista Ruotsin puolelle Jerry Williams konserttien myötä sekä parina viime vuotena KAIKKIEN AIKOJEN PARHAAN JOULUSHOWN  Tukholman Skansenilla Lilla Circuksessa BROLLEN ja NANNE G RÖNVALLIN kera..


Bändillä on siis jo yli 40 vuotta esiinytymisiä takanaan ja energia ja esiintyminen oli edelleen valloittavaa. Eilen kuulimme tarinoita vuosikymmenien varrelta että biisejä.


MATTE LAGERWALL on bändin keulahahmo, tarinan kertoja ja laulusolisti pettämättömällä charmillaan.


INGMAR WALLEN on toinen persoonallinen kaveri joka on ollut bändin perustamisesta 1977 lähtien mukana vahvalla ja persoonallisella laulutavallaan. Voisi sanoa vertaansa vailla.


DENNIS QUINTERO kitaristi ja laulaja on loistavan laulutaidon omaava vähän nuorempi kaveri joka sopii loistavasti tähän bändiin ja pitää hyvää show-pilkettä myös esiintymislavalla.


                      Moikattiin DENNIKSEN kanssa shown jälkeen ja toivotin hyvää ja menestyksellistä                                kiertuetta täällä Suomessa.


MASA von ELM siinä keskellä jutteli sekä INGMAR WALLENIN sekä MATTE LAGERWALLIN kanssa tulevista keikoista ja kyseli onko Skansenilla Lilla Circuksessa jälleen Joulushow ja harmiksemme saimme kuulla, ettei se ehkä tänä vuonna toteutuisi, mutta MATTE lupasi pitää meidät ajantasalla. Jättefint INGMAR & MATTE och BOPPERS!


Eilen Malmintalolla kokoonpanolla PERTTI PAJUNEN, JUHA SAUNAMÄKI, minä ja MASA von ELM kiittää BOPPERSIA hyvästä konsertista ja toteaa kyllä Rock and Roll on poikaa!!!
 






 

torstai 20. huhtikuuta 2023

SAKARI SAKSA

Tänään on hyvä päivä päivittää tämä kun NIZZAN ruhtinatarpari SYLVA LANKINEN & SAKARI SAKSA ovat tulossa vierailemaan Mellstenin Paratiisirantaan Cafe Mellsteniin kahvittelemaan....Joo....meilläkin  on jo  pitkä kahvitteluhistoria....on kahviteltu muuallakin kuin Espoossa.....

13.9.2018...SAKARI SAKSA kuvassa oikealla  on erikoinen ja taiteellinen persoona. Hän on muusikko, mainosfilmien ja dogumenttien tekijä. Haminasta kotoisin. Olemme kahvitelleet monessa paikassa. Ehkä paras, joka on jäännyt mieleen on NIZZA ja Johnny Hallyday konsertti sekä hieno ruokailu luxus ravintolassa ja aamiaiset loistavassa hotellissa pienen ystäväpiirin kanssa. SAKARI SAKSA on tehnyt myös elokuvan  DANNYSTÄ, jolla alkaa muuten kohta kiertue VIIMEINEN ILTA DANNYN SEURASSA. Tietenkin me toivomme vielä monia iltoja tulevina vuosina. Ja minä toivon myös kahvihetkiä SAKARI SAKSAN kanssa ja toivotan hänet tervetulleeksi tänne VIERASKIRJAANI!




Tässä kuva cafe Torpanrannasta 6.2.2023 jossa minä, Kuvakirjataiteilija ja Rock and Roll valokuvaaja MASA von ELM sekä elokuvapäällikkö nykyisin Porvoolainen SAKARI SAKSA nuorten tavoin somemaailmassa yhteydessä maailman tapahtumiin ja uusiin ilmiöihin....Ollaan selvästi ajassa mukana!

SAKARI SAKSA vieraili tänään 20.4.2023 myös "miesluolassani" Toppelundissa ja muistelimme boxingia, rock and rollia, musiikkia ja elämää......

lauantai 15. huhtikuuta 2023

HARRIN VIERASKIRJA: Tapaamisia & Tapahtumia

Tänään tuli mieleeni yks juttu joka liittyy tulevan  kesän terassikauteen ja yhteen terassiin missä olen viihtynyt kesäisin lähes päivittäin. Siellä soi 60-luvun Rock and Roll, se on lumoavalla paikalla Haukilahden venesataman edustalla. Sieltä saa kahvin kanssa croisantteja, suolapalaa, salaattia ym.ym. Olen usein istuskellut siellä auringosta nauttien pitkiäkin aikoja lukien Rock and Roll elämänkertoja. Niin nyt tuli mieleeni, minähän voisin tehdä yhden vakkaripäivän ja ajan HEI ME KAHVITELLAAN ESPOOSSA  päivän. Ja se voisi olla torstai, koska muutenkin sanotaan, että TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ! 
Paikka olisi siis HAUKILAHDEN RANTA CAFE & BAR ja päivä torstaisin kello 10-12  aloittaisin tämän HEI ME KAHVITELLAAN ESPOOSSA  toukokuun alusta 4.5 ! Kesän 2023 ajan.  Tilaisuus toimii samalla tavalla kuin on toiminut jo vuosien ajan. Kenenkään ei tarvitse  ilmoittautua etukäteen, vaan on tervetullut nauttimaan kesäisestä aamupäivästä. Ystävien tapaamiset ovat aina hienoa ja arvokasta. Kuulla tarinoita kymmenien vuosien ajalta ja päivittää myös tätä päivää ja tapahtumia. Minä olen kahvitellut kavereiden kanssa jo 60-luvun puolestavälistä saakka, joten yksi tälläinen extra kahvittelupäivä tuon perinteellisen Torpanrannan maannantain lisäksi näin kesäajaksi ESPOOSEEN voisi olla piintyneimmillekin stadilaisille mielenkiintoinen vierailu ESPOOSEEN ja tutustumaan samalla myös siihen kuuluisaan rantaraittiin, joka on kuulemma 42 kilometriä pitkä. Haukilahden rantaraitti on vain pari-kolme kilometriä pitkä, mutta hurmaava....


Tässä yksi muistokuva HAUKILAHDEN RANTA CAFE & BARISTA terassilla TAPANI KANSA ja minä



Tänään 3.4.2023 oli huhtikuun ensimmäinen HEI ME KAHVITELLAAN  kahvittelupäivä cafe Torpanrannassa ja paikalla olivat mm. SIMEON KÄRKKÄINEN nyrkkeilykaverini jo vuodelta 1962 ja EKI KOSKINEN vuodelta 1963. On se upeeta, kaverit ovat edelleen täynnä virttaa ja iloa!


                              

PARTY täydessä vauhdissa Kalastajatorpan pyöreässä salissa, joka on tuttu jo 60-lvulta monien showtiilaisuuksien myötä. Hauska ilta. Minä vasemmalla, PERTTI PAJUNEN keskellä ja SEPPO PUPUTTI oikealla.


Eilen 18.3.2023 juhlittiin MAALIS-GAALASSA vanhassa kunnon Kalastajatorpalla ja kuvassa olen vasemmalla itse Cap Verden Kreivi JUHA SAUNAMÄKI ja oikealla puolellani Eversti Parkerina viihdepiireissä tuntema PERTTI PAJUNEN, jotka molemmat ovat varsin monipolisia herrasmiehiä, mutta on aina ilo tavata heitä eikä vähiten PARTYN merkeissä.





Tänään kahviteltiin taas cafe Torpanrannassa, jonne tulivat myös Tammisaaren Keisarinna ja Keisari RIITTA ja HEIKKI ORASMAA. Oli kiva tavata heidät ja jään odottamaan kesäistä vierailuamme pienen porukan kanssa taas EIF jalkapallojoukkueen peliin jonka huoltajana HEIKKI ORASMAA on ollut jo pitkän tovin. Se vierailu on aina hauska fuitslounaan kera kavereiden kanssa.



                                            Tässä yksi tapahtuma tähän vuoteen 2023


    Masa von Elm ja minä Nosturissa juhlimassa Emma-levytyksen 60-vuotis juhlaa ja kitaramusiikkia



Tänään 20.2.2023 Kahviteltiin Cafe Torpanrannassa ja paikalla oli ERKKI LUJA keskellä ja ESKO PALLASPURO oikealla. Näin voin toivottaa kundit tervetulleeksi VIERASKIRJAAN ja Tapaamisiin &Tpapahtumiin 2023


  13.2.2023  Somenuoret Kahvi Kaveri, Masa von Elm ja Sakari Saksa....viestiteltävää riittää......


Eilen 6.2.2023 oli todellakin Rock and Roll COFFEETIME cafe Torpanrannassa. Kuvassa edessä vasemalta katsoen KARI AULO ja ROCK-JERRY takana HATE SJÖBLOM, KAJ WALLIN, HARRI PIITULAINEN, PETER EKMAN kuva Masa von Elm
     Tällä kuvalla voi hyvin avata tämän vuoden Tapaamisia & Tapahtumia 2023. Tervetuloa mukaan! Kuvassa vasemmalta katsoen Seppo "Sepi" Puustinen, Jyrki Nousiainen, Harri Piitulainen ja Pekka Hjélt



torstai 13. huhtikuuta 2023

Vierailijoita MELLSTENIN PARATIISIRANNASSA

Mellstenin Paratiisiranta on ollut jo yli 40 vuotta paikka jossa olen tavannut ystäviä ja kavereita suuren määrän ja on pitänyt hauskoja hetkiä, tarinoita niin rannassa kuin cafe Mellstenin tiloissa. Tämä on siksi ilman muuta laitettava tänne VIERASKIRJAANI ja aloitettava muistojen tallentaminen, mutta myös tulevia päiviä ja tapaamsia tallentaen....On tietenkin valitettavaa, että eteen tulee myös jo poislähteneitä ystäviä, mutta näin voin tallentaa heitä myös tänne VIERASKIRJAANI lämpimästi muistaen-














         Suru-uutisena kuulin 14.4.2023 juuri äsken Le Baron HEIKKI MAKKONEN on poismennyt.                 R.I.P. HEIKKI MAKKONEN lämpimästi muistaen!


Minä ja TOMMI LÄNTINEN cafe Mellstenin terasilla. TOMMI on meidän super rokkari, uskomattoman sympaattinen ja sporttinen kaveri. Olemme kesäisin aina silloin tällöin törmanneet näillä Haukilahden rannan huudeilla. Nyt pariin kesään en ole TOMMIA nähnyt, joten tuleva kevät ja kesä saattaa taas tuoda meidät sattumoisin taas Haukilahden rantaakin. Jees...Rock and Roll!


Tässä yksi ystävä  Mellstenin Paratiisirannasta jota en valitettavasti ole enää viime vuosina ranassa nähnyt hänen muutettuaan Espanjaan. Olen antanut hänelle lempinimen Malagan Prinssi ja kyllä hän ihan prinssiltä vaikuttakin kuvaa katsoessa. Moi ARSKA KAJANDER.

Aloittaisin tämän  poismenneestä ystävästä, joka oli pitkäaikainen Tekniikan Maailman päätoimittaja MAURI "Muri" SALO jonka kanssa kahviteltiin ja tarinoitiin usein Mellstenin Paratiisirannassa. MURI oli myös mukana kirjan tekemisessä URPO LAHTISESTA, jonka nimi on Lehtimiesten Legenda. Tarinoita riitti MURILLA runsaasti sieltä silloisesta lehtimaailmasta. Kiitos MURI tarinoista muistan tapaamisiamme lämmöllä!

Tässä kun olen alkanut kevättä odottamaan, niin tänään osui yksi facebookin muistokuva silmiini joka sopii tänne Mellstenin Paratiisirantaan kuin "nyrkki silmään" kun oltiin joskus kevät kahvilla JYRKI69:sin kanssa cafe Mellstenin terasilla. Ehkä me joku päivä nähdään taas tällä terasillakin?

Tässä kuvassa oikealla oleva MARKKU LINDSTRÖM joka tunnetaan myös lempinimeltään Haapsalun Kuvernööri vaikuttamisestaan Haapsalussa. Hän on ihan nuoruuden kavereitani, oltiin samassa duunipaikassa Urheilutarpeiden varastossa 60-luvun alkupuolella ja hän on lisäksi luonnut stadissa hienon duuniuran Neonmainoksia tekevänä, joita vielä tänäkin päivänä löytää stadista. Meillä on ollut ilo nähdä edelleenkin toisiamme maanataisin HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuudessani. Tässä MARKKU on ihan Vantaalta saakka tullut vierailulle Espooseen Mellstenin Paratiisirantaan ja näyttää mulle kartalta missä on Vantaa....

Yksi hauska tapaaminen pitkästä aikaa todellisen ralliässän MARKKU ALENIN kanssa, jota me kaikki nuorukaiset silloin aikoinaan ihailimme ja seuarsimme MARKKU ALENIN hienoja ajoja ralliteillä.




 

tiistai 11. huhtikuuta 2023

KARI AULO & TINOS

 

Tänään 12.4.2023 viettää sybtymäpäiviään todella pitkän tien rokkari ja kitarataituri ja herrasmies  TINOS yhtyeen Boss KARI AULO....ONNITTELUT KARI.... 




27.11.2020 Tämän kaverin haluan ilman muuta lisätä tänne VIERASKIRJAAANI. Hän on herrasmies ja super sympaattinen. Kitaristi ja TINOS bändin BOSS ja sieltä 60-luvulta asti. Olen viime vuosina saanut ilon vierailla usein Lohjalla Laurentius-konserttisalissa, jossa on ollut TINOS konsertti, myös oheistettuna muiden bändien ja esiintyjien kanssa. TINOS on vieraillut myös Liverpoolissa Beatles-viikoilla sillä BEATLES-musiikki on lähellä heidän musiikillista mieltymystään ja Rock and Roll....Tervetuloa KARI AULO nyt vieraskirjaani muutamien kuvien kera!











lauantai 1. huhtikuuta 2023

MARIA GUZENINA

MARIA GUZENINA on todella ansioitunut politiikko ja ehdolla nytkin sunnuntaina vuoden 2019 Eduskuntavaaleissa. Minä olen tuntenut MARIAN kauan, en niin kovin hyvin, mutta vuosikymmenien aikana olemme kohdanneet milloin missäkin ja pidän siitä, että hän on aina iloinen ja lämpimän ystävällinen. Muistan hänet jo MTV:n musiikkiohjelman juontajana Englannissa. Sitten yksi juttu, mikä on ihan tälläinen sisäpiirijuttu, siis monta vuosikymmentä vuotta sitten. Kun me JYPEN Jyrki Hämäläisen kanssa istuimme aina kesäisin Haukilahden rannalla tarinoimassa ja päivää viettämässä, niin kesä alkoi siitä, että joku naisten lehti kuvasi silloin nuorta MARIAA bikineissä Mellstenin Paratiisirannan rantavedessä. Me totesimme silloin että virallinen avaus on kesään tehty, kun MELLSTENIN PARATIISIRANNAN KUNINGATAR  on taas kuvattu rannassa. Ja tää on ihan totta, muutama vuosikymmen sitten näin tapahtui useamman kerran kesän aluksi. Minä olen aika epäpoliittinen henkilö, mutta annan kyllä ääneni MARIALLE koska hän on myös Mellstenin Paratiisirannan Kuningatar kaikkien muiden ansioiden lisäksi. Pari viikkoa sitten taas tapaimme sattumalta ja halasimme ja lupasin ääneni hänelle! Kesän aikana ehkä tapaamme taas Cafe Mellstenin terasilla! Niin ja tervetuloa VIERASKIRJAANI!




                 Päivitetään tämä myös vuoteen 2023.....MARIA on eelleen ehdokkaana eduskuntaan!