tiistai 7. toukokuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

Kesä 2024 on saannut alkunsa. Olen aloittanut varjonyrkkeilyleirini Toppelundin Areenalla. Tänään oli kuudes treenini. Tavoitteeni on kesän aikana touko-heinäkuussa treenata 50 harjoitusta. Jotta 1.8 elokuussa olisin valmis aloittamaan Tuulimäen boxingsalilla normaalin 12 erän harjoitteluni. Viime vuoden syyskausi meni hiukan lörinäksi oikean jalan pohkeen kipeytymisen vuoksi ja jouduin laittamaan boxintreenit että myös kävelylenkit paussille. Tämän vuoden kevään olen lähinnä yrittänyt palauttaa jalan kävelykuntoon ja matkustellut Kanarialle ja nyt viimeksi loistavan Andalusian kierroksen Muruni kanssa lähes kuukauden mittaisella matkalla, jossa kyllä kävelimme eri kaupungeissa katsoen historiallisia rakennuksia, kävellen rannoilla ja ihastellen näitä Andalusian historiallisia kaupunkeja. Syöden tapaksia ja muita espanjalaisia herkkuja. Joten taas kerran paluu treenaamisen ja askeettisen elämän pariin vaatii taas jonkinlaista opettelua. Ikuinen ongelma, painon nousu matkalla vaatii taas keskittymistä palauttaa se siihen omaan ihannepainooni, mikä kylläkin nyt viime vuosina on kyllä tuntunut olevan melkoisen haasteellista niinkuin tämä treenaaminen ja kuntoutuminen. Ja nyt erikoisesti  tuon viime vuoden syksyn ja tämän kevään jäljiltä. Mutta pidän haasteista ja yksinkertaisesta elämästä. Joten tämä kesä 2024 teemani, pikkuhiljaa kuntoutumista jotta 1.8 olisin treenikunnossa Tuulimäen boxingsalille onkin riittävän haasteellista tälle kesälle 2024. Katsotaan miten onnistun  ja mitä muuta tuleva kesä tuo eteeni. Huomenna aamiainen tuon hurmaavan Sipoon Kreivin ja Ammattinyrkkeily.Net sivuston bossin kanssa cafe Ekbergillä stadissa....Ei huono....

                     PASI TAAVITSAINEN ja minä terasilla kahvittelemassa viime kesänä


 

maanantai 29. huhtikuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

 

Hyvää viikonalkua. Tänään maanantai aamupäiväni alkoi luonnollisesti HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuudella kavereiden kanssa kahvittelulla Cafe Torpanrannassa, muttei vielä terassikahvittelulla. Sen sijaan iltapäivällä kahvittelin Muruni kanssa cafe Mellstenin terasilla ja tunsin, että "kesäaika" ja kahvittelu "kesäisessä olouoneessa" sai tänään alkunsa. Cafe Mellsten on jo 30 vuotta ollut yksi merkitävimmistä rantakahviloista jonka terassilla olemme tavanneet ystäviä, nauttineet kesäisistä hetkistä. Syönneet kesäisiä aterioita, pizzoja jotka ovat super hyviä. Kannattaa tulla maistamaan. Kesäaikana minut löytää lähes päivittäin aina johonkin aikaa cafe Mellstenin terassilta. Cafe Mellsten sijaitsee sillä kuuluisalla Mellstenin Paratiisirannalla, joka on jo reilut 40 vuotta ollut yksi mielirantani ja jossa lukemattomat ystäväni ovat myös viihtyneet rannalla tai cafe Mellstenin terasilla. Nyt kun siis aloitamme hiljalleen kesää 2024 jään uteliaana odottamaan, keitä tapaan kesän aikana? 




torstai 25. huhtikuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

 

Koska tämän blogini otsikko kertoo että myös tarinoita löytyy tähän blogini juttuihin, niin tänään, kun näin Facebookissa  muistokuvan Göteborgista 60-luvulta missä olivat myös ULF DANIELSSON ja HENRYK SZYMKOWIAK mukana, Niin en voi olla kertomatta, että me tavattiin näiden nyrkkeilykavereideni kanssa Jönköpingissä mun 75-vuotis synttäri-iltana todella hauskan illan merkeissä vaimoinemme. Ja nyt kun olimme Muruni kanssa siellä Andalusian kierroksella Espanjassa olivat ULF ja ELSA DANIELSSON käynneet sieltä Ruotsista kahvittelemassa cafe Torpanrannassa....Ah...onpa tämä hienoa, ystävyys joka on säilynyt vuosikymmeniä, arvostus ja kunnioitus.... Kiristettyjen köysien ja kirkkaiden valojen maailmasta, niinkuin OSKU KANERVA sanoisi tähän....Ah...niinpä...muistoja.... Muuten maanantaina taas kahvitellaan Torpanrannassa kello 10-12....Ketähän silloin taas saan tavata?



            Jönköping 30.5.2022 minä ULF DANIELSSON ja HENRYK SZYMKOWIAK


keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

 

Taas kerran olemme tilanteessa, että on tulossa Vappu ja toive siitä, että ilmat alkaisivat lämpenemään ja kevät sekä kesä saapuisivat.Me olimme Muruni kanssa lähes kuukauden kiertämässä Andalusiaa ja saimme kokea kesän, joten nyt takaisin tullessamme tämä takatalvi tuntuikin kyllä todella kalseelta kokemukselta. Nyt tänään tuntuisi kuitenkin siltä, että se olisi ohitettu? Nyt aletaan odottamaan siis terassikahvitteluja ja tapaamisia kesäisten kahviloiden terasseilla. Tässä on mulla hyvä tilaisuus muistella vähän viime kesäisiä ja vähän aikaisempiakin tapaamisia ja tapahtumia. Tämä blogini joka on nimeltään VIERASKIRJA lähtee nyt kohti kesää 2024....oletko mukana....

Kesä 2024 on siis tulossa. Toukokuu vaihtuu kohta ja sehän on ensimmäinen kesäkuukausi. Yksi mikä ei nyt oo niin mukavaa on, että toukokuussa vanhenen taas yhden vuoden lisää....77 vuotta...huh...huh....toisaalta en olisi kaksikymppisenä luullut, että musta tulee koskaan näin vanha....Täytyy koittaa unohtaa se ja paneutua tulevaan kesään 2024 ja jatkaa edelleen näitä COFFEE TIME TAPAAMISIA sillä nehän ovat riemastuttavia, tapaat ystäviä, uusiakin kavereita, kuulet tarinoita elämästä ja tästä päivästä. Kaikilla on omat suuret tarinansa ja niinkuin olen sanonut, nämä tapaamiset ovat TARINOIDEN AARREARKKU  Tämä on siis tälläinen COFFEE TIME VIP-klubi.... Vakituisena kahvittelupaikkana on MAANANTAISIN kello 10-12 Cafe TORPANRANTA. Muina päivinä tapaamsia milloin missäkin sovitusti tai sattumalta....Nyt alkaa odotettu kevätaika!                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Tässä vähän muistokuvia TAPAAMISISTA

Eilen oli taas hauska CoffeeTime cafe Torpanrannassa jonne tulivat pitkästä aikaa JUHA ja MARJA SAUNAMÄKI.... juttua riitti taas suorastaan hervottomasti ja naurua ja iloa. Tällä tapaamisella onkin hyvä jatkaa tätä HARRIN VIERASKIRJA blogia.


Eilen oli taas CoffeeTime cafe Torpanrannassa, jossa oli paikalla Munkkiniemen Kreiviksi nimittämäni SEPPO PUPUTTI joka on monessa mukana ja todellinen seurapiirileijona. Hän on myös viimeisen päälle jalkapalloihminen, aikanaan pelannut itsekkin ja sen jälkeen innostus jalkapalloon on säilynyt vankkana ja jalkapalloilijat ja jalkapalloseurat ovat SEPOLLE tuttuja. Minäkin kun olen jalkapallo diggari, niin meillä riittää juttua futiksesta ja elämästä. Tämä kuva kuvastaa hyvin sitä iloa ja ystävyyttä, kun lähes viikottain tapaamme CoffeeTime tilaisuudessa ja myös monissa partyissa vuosien aikana.


Yhtenä päivänä tavattiin miellyttävän nuoren miehen MICHAEL KASPN kanssa cafe Mellstenissä, juotiin kahvit ja tutustuttiin. MICHAEL on RONI KASPIN, (poismennyt ystäväni) pojan TONY KASPIN poika. Ja on nyrkkeilyä harrastanut. Hän halusi minulta NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjan. Muistelin ja kerroin hänelle tarinoita RONISTA ja kerroin hänen olevan myös mukana kirjassani. Hieno tapaaminen nuoren miehen kanssa.


Tänään 12.8.2022 päivitimme kuulumisia hyvin kansainvälisen herrasmiehen kanssa ja myös nyrkkeilyinnostuneen TIMO LEHDEN jonka kanssa näemme kesäisin mun istuessa Haukilahdenranta Cafe & Barissa kahvilla ja TIMON ollessa matkalla purjeveneelleen. Tervetuloa TIMO LEHTI tänne VIERASKIRJAANI!7


Tänään sain sähköpostia itseltään Kuvakirja taiteilijalta ja Rock and Roll valokuvaajalta MASA von ELMILTÄ Wienistä Itävallasta. Hän oli lähtenyt sinne kahvittelemaan ja maistelemaan Sacher leivoksia Wienin huippu kondiktoreissa. Tiedän, että hän on herkkusuu, sillä olen ollut hänen kanssaan Pariisissa, Lontoossa ja Tukholmassa katsomassa Rock and Roll konsertteja ja kaupungin tunnetuimmat ja parhaat konditoriat ovat olleet hänelle tuttuja.  Tämä siis sopii hyvin tähän CoffeeTime Tapaamisia syksyn 2022 päivityksiin näin kansainvälisemmässäkin mielessä. Kuvassa siis ainutlaatuinen MASA von ELM.


Tänään oli jälleen viikottainen CoffeeTime cafe Torpanrannassa jengin kanssa ja paikalla oli myös Kuningattaremme Elisa eli ELISA VARILA ja tällä kuvalla toivotan ELISAN myös tervetulleeksi Vieraskirjaani syyskausi 2022, vaikka tänään olikin helteisen kuuma terassipäivä!


Tänään oli ilo nähdä ja tavata yksi jalkapallosankareitani jalkapallomaalivahti PAAVO HEINONEN Toppelundin nurtsilla. Näemme aina silloin tällöin näillä huudeilla, kun ANNELI ja PAAVO ovat kävelemässä myös näitä Haukilahden rantoja. PAAVO HEINONEN on maalivahti legenda ja minulla oli ilo seurata hänen pelejään HJK:n maalivahtina, jossa hän oli maalivahtina 16 kautta voittaen mestaruuksia ja cuppeja HJK:n kanssa, Suomen Maajoukkueen maalivahtina hän pelasi 13 A maaottelua. Me olemme molemmat syntyneet 30.5...PAAVO 1944 ja minä1947...Tervetuloa PAAVO tänne VIERASKIRJAANI...

Tässä samalla on kerrottava KOIVISTOLAISISTA Annelista ja Anjasta. Sisarukset muodostivat laulu ja tanssiduon 60-70 luvulla, he edustivat Suomea mm. Euroviisuissa vuonna 1971, esiintyivät lukemattomissa TV-ohjelmissa, tekivät levyjä useista ABBAN hiteistä ja suosituimmista Disco-hiteistä, kiersivät ympäri Suomea keikoilla ja olivat super-suosittuja . ANJA on naimisissa toisen HJK:n jalkapallolegendan MARKKU PELTONIEMEN kanssa. Joten futis on ainakin tuttu juttu näille tytöille.  Vielä tähän voisin mainita, että me asuimme silloin kouluikäisinä samoilla huudeilla ja olemme tunteneet niinkuin sanotaan skideistä saakka. Joten näin myös ANJA ja ANNELI tervetuloa VIERASKIRJAANI!




Tänään 30.8.2022 ajattelin iltapäivällä mennä cafe Mellsteniin kahville kera korvapuustin ja istumaan vielä vähän aikaan iltapäivä aurinkoon, sillä syyskuu ja syyskelit ovat ennustettu alkavaksi jo tällä viikolla. Istuessani terasilla sinne tuli yllättäen legendaarinen basisti "The BASMAN" KAJ WALLIN. Tapaaminen Kaijun kanssa on aina ilo, sillä meillä on todella pitkä menneisyys, taitaa olla jo pidempi kuin tuleva tulevaisuus. Olimme jo 60-luvun puolivälissä Santahaminassa samaan aikaan armeijassa, minä urheilujoukoissa ja KAJ varmaan musiikkijoukoissa soittamassa Rock and Rollia. Tapasimme usein bussissa olessamme lomalle menossa. Sittemmin tiemme kohtasivat monesti. Meillä oli yhteinen hampurilais-ja ruokapaikka nimeltään RINGSIDE. Muruni kohtaisin hänen ollessaan Kaijun mainostoimistossa töissä heti hänen enimmäisenä työpäivänään siellä. KAJ WALLININ muistaa 60-luvun jengi DANNY & The ISLANDERS sekä JORMAS yhtyeen basistina. Tämä tapaaminen täytyy ilman muuta tallentaa tähän syksyn 2022 CoffeeTime Tapaamisiin....ollaan kyllä muutamat kahvit juotu kymmenien vuosien aikana ja kiva että se jatkuu vieläkin!


Eilen oli CoffeeTime aamu taas cafe Torpanrannassa ja siellä oli vierailemassa myös Tammisaaaresta RIITTA ja HEIKKI ORASMAA sekä muutama KAHVI KAVERI sen lisäksi. Näin saan hyvän mahdollisuuden toivottaa kuvassa kanssani olevan RIITTA ORASMAAN myös tänne VIERASKIRJAANI.

Tässä kuvassa vasemalla Herrasmiesten parhaimistoa VALDEMAR GUSEV ja HEIKKI ORASMAA
                                 Terveuloa myös syksyn 2022 VIERASKIRJAANI


LASSE LIEMOLA täytti 85 vuotta ja järjesti sen kunniaksi loistavan konsertin Savoy-teatterissa, joka taisi olla loppuunmyyty ja jossa oli loistava tunnelma. Tässä onnittelen päivänsankaria!


Paikalla oli paljon LASSEN kollegoita ja viihteemme igoneita. Tässä PAULA KOIVUNIEMEN kanssa nostamme peukkua LASSELLE. 


Tänään 9.9.2022 oli CoffeeTime Tapaamisia kahvittelupäivä cafe Torpanrannassa jonne tuli Loviisasta voisin sanoa yksi super-persoona ja ystävä jo useamman vuosikymmenen takaa, jonka kanssa on monia monia hauskoja hetkiä ja juttuja tapahtunut. Niin hän on ISO VAALEE eli KAI NIEMELÄ, joka on nyrkkeillyt, ollut viihde-elämässä vahvasti mukana ja nyt on super-kauppias Loviisassa. Olipa hauska tapaaminen ja todella monia muisteluita menneiltä vuosilta oli tänään mukana kuin myös päivittämistä tähän päivään!

Meidän kuninkaallisia tänään edusti vuoden 1959 Rock-Kuningas ROCK-JERRY joka myös yllätti tänään tulemalla kahvittelemaan kanssamme. Tarinaa riitti myös Rock and Rollista runsaasti. 


Haaga Guru NOUSEVA nettisivujen nettimestari ja kirjailija MARKKU POUTANEN jonka olen tuntenut myös 60-luvun alkuajoista alkaen ja joka on ollut siitä lähtien myös rock and roll ja musiikki hurahtanut ja CISSE HÄKKISEN kaveri mm., palkitsi tänään Eversti Parkerina viihdepiireissä tunnetun PERTTI PAJUSEN uudella kirjallansa BALLADI POHJOIS-HAAGASTA


Eilen 24.9.2022 kävi Toppelundissa kahvilla itse Hawaijin Prinssi ARI WISKARI ja tarinaa meillä riitti ja muisteluita jopa vuosikymmnien ajalta. Niinpä otettiin kuva "Miesluolassani" jossa oli kuvia ja muistoja jopa 1920-luvulta alkaen....oltiin siis aika retro-maailmassakin ja nautittiin myös nykyhetkestä. Ystävyys on arvokasta!


Tämänkin voi hyvin tallentaa tänne VIERASKIRJAANI CoffeeTime  Tapaamisissa, sillä olin juuri  viikko sitten DANNYN 80-vuotis partyssa  ja nyt näin tänään netissä DANNYN uuden kirjan KOKO SHOW kirjasta kuvia ja yhden, jossa ollaan ISTO LYSMÄN syntymäpäiviä viettämässä SALVESSA, joka oli myös varsin hauska tilaisuus. ISTO &  JYRKI eivät ole enään kahvittelemassa kanssamme, mutta kuuluvat ilman muuta monista kymmenistä CoffeeTime tapaamisistani tänne mukaan lämpimästi muistaen. Me DANNYN kanssa vielä jatkamme....


Maanantaina 3.10.2022 CoffeeTime Tapaamisessa kavereiden kanssa sain yllätyksenä LASSE PALENILTA hieno taulun, GUNNAR "GeeBee" BÄRLUND oli siinä amerikkalisen RING-lehden kannessa omana huippuaikoinaan. RING-lehteä sanottiin nyrkkeilijöiden raamatuksi. Näin otimme GEEBEEN mukaan hengessä kahvittelemaan kanssamme. Vasemmalla kuvassa KARI VENÄLÄINEN ja peukutetaan GEEBEELLE....minäkin muistan hänet hyvin ja sain ilon myös tutustua häneen ravintolassani ANITA & HARRISSA Kalliossa myös aikoinaan ja jossa GEEBEE vieraili useampaankin kertaa ja saimme tilaisuuden tarinoida keskenämme.


Tänään 7.10.2022 olin perinteellisellä aamiaisella Ammattinyrkkeily.Net sivuston pomon ja ystäväni PASI TAAVITSATSEN kanssa, kun Cafe Ekbergille tuli myös MIKKO KUUSTONEN ja PASI halusi ottaa meistä kuvan, sillä musiikin ja muun showelämän ym.ym lisäksi MIKKO on myös harrastanut nyrkkeilyä. Niinpä tässä ollaan minä ja "Elämän Soturi" MIKKO KUUSTONEN ja näin voin toivottaa myös hänet tervetulleeksi VIERASKIRJAANI!


Minä ja PASI TAAVITSAINEN joka oli vierailemassa "miesluolassani" otettiin vähän kuvaa, kuinkas muuten, BOXING-taulujen edessä ja tämä on mitä sopivin kuva toivottaa PASI TAAVITSAINEN myös tervetulleeksi tämän syksyn 2022 tapamisiin!

Eilen 8.10.2022 oli Lohjalla Rock and Rollin Super-ilta! KARI AULO  jonka olen nimittänyt "Liverpoolin Ruhtinaaksi" TINOS yhtyen suuren suosion saanneesta Liverpoolin Beatles-viikojen esiintymisistä. Tämä bändi on sannut muuallakin Eurooppaa suurta arvostusta ja suosiota. Olen saannut suuren ilon olla usein paikalla heidän keikoillaan ja joka kerta on jäännyt loistava fiilis. Eilinen löi kyllä kaikki edelliset  sillä se oli SUPER-ILTA!!! MASA von ELM tuo tunnettu Rock and Roll valokuvaaja ja Kuvakirjataiteilija oli tehnyt FANIKUVAKIRJAN TINOS-yhtyeelle ja annankin hänen analyysinsa kertoa bändistä:








Tässä super-illassa esiintyi myös yksi todellinen Rock and Roll sankari, jonka jokainen rokista kiinnostunut muistaa  THE RONSKI GANG bändistä 70-luvulta alkaen ja niinpä RONSKIKIN oli näiden 70-vuotta täyttäneiden illan sankareiden joukossa. Me varmaan kahvitellaan joku päivä taas Haukilahden rannassa cafe Mellstenissä.


Tänään on taas yksi tapahtuma Espoon Leppävaaran Sello-salissa, jossa esiintyy THE 69 EYES bändi joka on yksi kansainvälisempiä bändejä Suomessa, joka on esiintynyt Amerikassa monen monta kymmentä kertaa, sekä Euroopassa ja nyt on alkamassa harvinaisempi Suomen kiertue ympäri Suomen. Olen ennenkin ollut Sello-salissa heidän konsertissaan muutama vuosi sitteen.Tänään on taas ilo olla paikalla!


JYRKI 69:n kanssa ollaan tunnettu jo pitkään sillä hän on ollut innokas kuntonyrkkeilyn harrastaja ja olemme varsin usein treenanneet yhdessä ja tavanneet siellä sun täällä.Tässä taisi olla Lahdessa ACE CORNERISSA.

                                     THE 69 EYES ja minä backstagella keikan jälkeen!


Tänään 20.10.2022 oli vuorossa taas kuukausilounaaksi nimittämällämme tapaamisella ESA HEINOSEN kanssa, joka on kuvassa vasemmalla. ESA on nuoruuden kavereitani sieltä 60-luvun alkupuolelta lähtien. On sanomattakin selvää, että kun meillä on kuukausilounas, jolla alkaa olla jo silläkin pitkä perinne, sillä on suuri merkitys ja nostalgiaa. ESA HEINONEN oli HJK:n että Suomen futismaajoukkueen huoltaja, itse entinen uimahyppääjä ja voimisteluopettaja, eli varsin sporttinen kaveri. Juttelumme liikkuu sujuvasti kymmenien vuosien tapahtumasta tähän päivään ja olotilaamme. Hienoa ESA HEINONEN, ensi kuussa taas nähdään!


6.11.2022 olin Hämeenlinnassa katsomassa 80-vuotis juhlakiertueella Danny Showta jonka nimenä oli KUNNIAKIERROS. Se on todella kunnioitettavaa, että 80-vuotias Estrady Gladiaattori DANNY jaksaa edelleen 60-luvulla alkaneen huikean uran jatkamista vielä näin 2022. Olen nähnyt ystäväni esiintymisiä kaikilla vuosikymmenillä ja tämä oli kyllä koskettavaa ja kun kävin backstagella vielä moikkaamassa ystävääni, niin jotenkin se vain tuntui niin luonolliselta, vaikka 60-vuotta tätä on jatkunut ja vaikka hiipii ajatus....voi harmi....tämä saattaa olla kuitenkin viimeinen DANNYN suuri kiertue ja ehkä en enään koskaan näe uutta DANNY SHOWTA vaikka olen kirjoittanut blogissani DANNY SHOW JATKKU AINA VAAN.....


9.11.2022 sain terveisiä Acapulcosta, jossa oli jonkun maailman ammattinyrkkeilyliiton vuosikokous, johon kutsutaan maailman nyrrkkeilyeliittiä. ANSSI PERÄJOKI joka on kansainvälisesti arvosettuja nyrkkeilytuomareuta oli paikalla ja tapasi siellä 1970 Lontoon Albert Hallissa kohtaamani entisen välisarjan Maailman ja Euroopanmestarin JOHN H. STRACEYN joka on vasemalla kuvassa. Hävisin silloin kovassa ottelussa JOHN H. STRACEYLLE mutta muistan hänet jo silloin hienona herrasmiehenä joka ottelun jälkeen vieraili pukuhuoneessani. Olen kirjoittanut tästä matsista NYRKKEILIJÄN UNELMA kirjassani, joten ei siitä enempää, mutta hienoa ja koskettavaa oli että mestari lähetti lämpimät terveiset taas minulle ANSSIN välityksellä kuvan kera. SUPER HIENOA.

  SEPPO PUPUTTI, minä, JUHA SAUNAMÄKI ja PERTTI PAJUNEN Kesän 2023 tervetuloa PARTY

Eilen cafe Torpanrannan HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuus oli sitten kesän 2023 ensimmäinen terassikahvittelu. Ja sai myös yllätys vierailijan kun pitkänhuiskea MARKUS KORHONEN tuli morjestamaan minua ja kertoi hauskan tarinan 70-luvulta kuinka hän oli "sparrailut" kanssani stadikalla HNS:n harjoitukissa jonka harjoituksia isäni silloin veti ja oli laittanut meidätkin kehään keskenämme. Joo, siitä on kauan, mutta hauskaa, kun sellainen siirtyy tapaamisella tähän päivään....noin 50 vuotta ja tähän päivään tarinaa menneisyydestä. Hauskaa. Tervetuloa VIERASKIRJAANI MARKUS KORHONEN.




















torstai 18. huhtikuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

Hyvää perjantaipäivää. Olen eilen palannut takaisin Andalusian kierrokseltamme Muruni kanssa. Olen päivittänyt facebookissa matkakertomuksena kuvia eri kaupungeista missä kävimme, joten en ala nyt tässä enempää siitä kertomaan vaan totean, että reissu oli suurenmoinen kaikkine nähtävyyksineen ja kokemuksineen.Nyt mun pitäsi löytää taas se kurinalaisuuden ja askeettisuuden tie täältä Espoosta, mikä näin ulkonaisesti ei näytä ollenkaan vaikealta, sillä matkamme aikana talomme on täysin huputettu, parveke poistettu ja hiekkapuhallus alkamassa maanantaina. Olemme siis keskellä julkisivu remppaa kaikissa taloyhtiömme taloissa ja joka kestää lähes vuoden ajan, joten siinä sitä askeettisuutta jo ulkonaisesti. Sitten se fyysinen eli paluu treenaamisen pariin vaatii parin päivän sopeutumisen tähän ilmaston muutokseen aurinkoisesta ja lämpimästä Espanjasta. Olen tehnyt itselleni tapani mukaan kyllä harjoitus suunnitelman tarkoituksena alottaa VARJONYRKKEILY leirini Toppelundin Areenalla aivan lähipäivinä. Maanantaina palaan cafe Torpanrantaan kahvittelemaan kavereiden kanssa. 




 

torstai 21. maaliskuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

 

Hola Amigos...koska tässä on tulossa lähes kuukauden paussi Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita päivityksiin ajattelin kertoa, että lähdemme kiertämään Andalusiaa sen eri kaupunkeihin. Andalusia tuo mieleen muistoja, ihania muistoja - silloin kun ilmestyi kirja KOHTAUSPAIKKANA TORREMOLINOS - puhutaan 70-luvun lopusta, joka oli juuri vaihtunut 80-lukuun. Me menimme silloin kihloihin Muruni kanssa Torremolinoksessa. Ja ne muistot ovat edelleen vahvasti muistissa...Saapa nähdä käydäänkö tällä Andalusian kierroksella lopuksi vielä kihlapaikalla?



lauantai 16. maaliskuuta 2024

Tapaamisia & Tapahtumia & Tarinoita

 

Hyvää sunnuntaipäivää. Kevät tekee tuloaan, toivottavasti, nyt sataa ulkona lunta minkä soisi kyllä jo lakkaavan. Huomenna on HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuus taas cafe Torpanrannassa ja se on hienoa. Sitten minulle tuleekin lähes kuukauden paussi sillä lähdemme Muruni kanssa pienelle kierrokselle Andalusiaan ja takaisin tullessamme toivottavasti kevät olisi puhjennut ja myös terassikausi saisi alkunsa. Näin myös tästä virtualisesta elämästä tulee paussi ja treenit Tuulimäen Boxingsalilla myös, sillä takaisin tullessani aloitan VARJONYRKKEILY leirini Toppelundin Areenalla ja paluu Tuulimäen salille tapahtuu 1.8. jälkeen. Näin siis kohti kevättä ja kesää....Virtuaalisin terveisin...palataan jossakin vaiheessa taas Tapaamisiin & Tapahtumiin & Tarinoihin!

Eilen 15.1.2024 oli jälleen HEI ME KAHVITELLAAN maanantain viikottainen kahvittelutapaaminen kavereiden kanssa. Se on arvokas juttu. Niin monenlaisia kavereita, ex-urheilijoita, koulukavereita kymmnien vuosien takaa, muusikoita, laulajia, liikemiehiä ja ystäviä vaikka mistä ammateista. Myös kavereita joihin olen tutustunut vasta vähän aikaa sitten. Näin tämä vuosi 2024 on saannut hienon alkunsaja eilinen kahvittelu oli kyllä ihan Rock and Roll! 


1.10.2023 Ah, lokakuu....Syksy on nyt todellista. Syyskuu meni nopeasti. Niinkuin myös kolmekymmentä ensimmäistä päivää ilman some päivityksiä facebookissa, instagramissa, twitterissä ja ym.ym. Ja tänään jälkeen kolmenkymmenen päivän jälkeen sain ensimmäisen kysymyksen; "onko kaikki hyvin, kun ei ole vähään aikaan näkynyt päivityksiä missään" Hmm....Laitoin viestin kaikki hyvin, olen vain päättänyt pysyä poissa somesta ja virtuaalisesta elämästä. Tänään aloitin myös lokakuun treenit Tuulimäen boxingsalilla. Oikeastaan olen innostunut taas uudesta kuukaudesta. Treeni ja paino haasteestani, seuraamaan elämää tämän kuluvan kuukauden aikana, miten elää ilman somea? Poislukien tätä seuraamista ja raportoimisra tällä blogisivullani, joka on siis salainen tai ainakin koitan kirjoitella ilman, että kerron siitä kenellekkän. Viikko aloitetaan taas huomenaamuna HEI ME KAHVITELLAAN viikottaisella kavereiden tapaamisella cafe Torpanranassa...tällä lähdetään.... lokakuu 2023...





Tänään 3.10.2023 tulin taas aamutreeneistäni Tuulimäen boxingsalilta ja ennenkuin menen suihkuun oli mun lähetettävä HEIKKI ORASMAALLE terveiset EIF-jalkapallojoukkueen noususta Veikkausliigaan korkeimmalle tasolle. Minulla on ollut ilo seurata EIFFIN pelejä jo monia vuosia ja meille on tullut kavereiden kanssa tavaksi ainakin kerran kesällä vierailla EFFIN peliä katsomassa Tammisaaressa  ja on ollut aina ilo tavata tämä Tammisaaren Keisari (minkä lempinimen olen antanut Hessulle) joka on ollut EIFFIN huoltaja ja yksi tärkeä hengen nostaja. Hessu on muutenkin herrasmies, urheilumies, stadin slangin puuhamiehiä, voimailu-urheilussa ollut myös mukana ja asunut samassa talossa kummisetäni ja Berliinin Olympialaisissa kultaa voittaneen nyrkkeilymestarin STEN SUVION kanssa.....ehkä tämä kuva ja kuvatkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa....ONNITTELUT EIF & HESSU sekä PELAAJAT!

Tässä kerran Kappelissa kahvitellessamme siis vuosia sitten pyysin ISÄ MITROA siunaamaan EIFFIN menestyksen ja nousun Valioliigaan, Heikki kuuntelee pyyntöäni ja Masa von Elm nauraa sille, mutta menihän se perille....

Tässä myös yksi kuva kentän laidalta, kun olin EIFFIN peliä ja Hessua moikkaamassa. Näitä kuvia löytyy vuosien varrelta useammaltakin kentältä missä vierailin  katsomassa pelejä. Olen aikamoinen futisfani. Se alkoi KAI PAHLMANISTA ja HPS:sän peleistä, jatkui ATIK ISMAILIN ja HJK:n monivuotisesta seuraamisesta pitkin etelä-Suomea myöten.....molemmat lapseni pelasivat futista ja olin aina kentän laidalla kyllä katsomassa....hmm...olen nähnyt futista enemmän kuin nyrkkeilyä....joo, se on kyllä aika paljon....no tämä kuuluu nyt tähän osioon Tarinaa.....

5.10.2023 Tänään aamulla jatkoin jälleen taisteluani  vanhuutta vastaan Tuulimäen boxingsalilla 11 erän harjoituksella ja se tuntui yllättävän hyvältä tänään, mutta en aio kuitenkaan vielä muuttaa harjoitustani 12:ta. erään...vielä. Lokakuun alku on saannut alkunsa rauhallisesti ja pari tapahtumaakin on edessä, joten mielenkiintoni harjoittelemiseen ja elämään tässä hetkessä ilman virtuaalista elämää jatkuu. Edelleenkin tunnen yhä suurempaa päättäväisyyttä hylätä virtuaalinen elämä ja tyytyä ihan oikeisiin tapaamisiin ja kohtaamisiin kavereiden ja ystävien kanssa. Antaa nyt päivien, viikkojen ja kuukausien muodostaa omalla rauhallisella               rytmillä sen. On vain tämä päivä ja tämä hetki....

    Tiia & Jerri sekä Muru ja minä viettämässä iltaa Töölöläisittäin legendaarisessa Ravintola Elitessä

7.10.2023 Lauantai aamupäivällä olen ABC:llä pitämässä pienen Coffee Time hetken ja miettimässä tätä elämän menoa, irrottautumista somesta. Se jatkuu vaikka tänään se tuntui vähän rajummin. Jotenkin sellainen putoaminen pois jostakin, sai sellaisen  tunnemaailman aikaiseksi, kun antaa itselleen uteliaisuuden viedä katsomaan päivityksiö, tykkäämisiä ja jotenkin huomaa olevansa ulkopuolinen? En tiedä, pitäisikö todellakin poistaa esimerkiki facebook kokonaan ja jättää muut sinne tykkäämään toisistansa ja päivittämään omia merkittäviä päivän tapahtumia. Tämä poistuminen virtuaalisesta elämästä onkin kovin vaativaa ja ihmeellinen juttu? Esimerkiksi tämä facebook, jossa olen ollut mukana 2008:sta alkaen. Kuinka se on koukuttanut ja saa tunteen etttei sieltä voi olla pois. Päivittämättä tapahtumia jossa on mukana tai kertoa omista saavutuksista tässä päivässä tai tapaamisistaan tässä päivässä? Minulla ei ole mitään myytävää, ei ole mitään syytä mainostaa itseäni. Se on tehty. Enään ei ole kerrottavaa. Tunnen olevani merkityksetön. Vaikka kuinka yrittäisin keksiä, miten ja missä olen merkityksellinen, en keksi sitä? Ja se ei tarkoita sitä etteikö elämä olisi merkityksellinen. Minulla on perhe. Muruni ja lapseni puolisoineen. Tyttäreni dogi Milokin on minulle merkityksellinen. Ystävät, joita tapailen ovat merkityksellisiä. Treenaaminen Tuulimäen boxingsalilla on mitä merkityksellisintä. Mutta minä itse? En voi tuntea olevani merkityksellinen. Koitan löytää nyt päättäväisyyttä jättää tämä virtuaalinen elämä taakseni sillä minusta kyllä tuntuu, että aika on kulkenut ohitseni jo monta kymmentä vuotta sitten. Jäljellä ovat muistot mun sisimmässäni, syvällä, vain minulla. Tästä siirrynkin tähän menevään päivään ja voin kertoa, että sain tuolta glamourin ja säihkeen keskeltä olevalta ystävältäni senor Don Pasilta Espanjasta terveiset ja se lämmitti ja ilostutti, varsinkin kun täällä on harmaata ja kylmää.....haluaisin aurinkoon, lämpimään ja valoisaan....Buenos Dias senor Pasi......