lauantai 21. maaliskuuta 2020

GÖRAN "Sunttu" SUNDHOLM

Vähän verkkaisesti lisään tänne kuvia ja muistoja, mutta kun kuvat eteeni tupsahtaa liittyy niihin paljon muistoja ja tarinoita, jotka ovat säilyneet mielessäni kuin sydämessäkin. Yksi tälläinen ystävä, nyrkkeilykaveri on GÖRAN "Sunttu" SUNDHOLM! Me aloitettiin nyrkkeily melkoisen samaan aikaan ja oltiin Viipurin Nyrkkeilijöissä. SUNTTU oli siloin poikasarjassa tosi "kovanaama" kovan oikeansuoran omaavana nyrkkeilijän alkuna. Me oltiin paljon yhdessä salilla, kilpailumatkoilla ja muutenkin. Kerran nyrkkeiltiinkin keskenämme Pallokentän väliaikaisella nyrkkeilysalilla VN:n jäsentenvälisissä ja minä hävisin SUNTULLE. Yksi erikoinen juttu on tässä, sillä jokainen tappio kotimaiselle nyrkkeilijälle paikkaantui uusintaottelussa (niitä ei tosin ollu montaa), mutta SUNTUN kanssa ei koskaan tullut uusintaottelua. Mutta muistan aina päivän, kun Leppävaarassa asuva SUNTTU kertoi minulle yhtenä päivänä kotonaan, " Harri, olen päättänyt lopettaa nyrkkeilyn ja lukea itseni insinööriksi"! Se tuntui silloin hiukan surulliselta, olin menettämässä läheisen nyrkkeilykaverin nyrkkeilystä. Nyt tänä päivänä GÖRAN SUNDHOLM on luonnut huikean kansainvälisen uran keksijänä ja liikemiehenä! Nyt sattui yksi hauska tapaus kun yhtenä kertana muutama vuosi sitten olimme MURUNI kanssa matkalla Tukholmaan niin lentokentällä tavattiin pitkästä aikaa SUNTUN kanssa. AH, kuinka hienolta tuntuikaan, vuosikymmenien takainen ystävyys oli olemassa kummallakin muistoissa. Lentokoneessa SUNTTU tuli vielä sanomaan " Nähdään Harri taas 20 vuoden päästä"....sitä odotellessa haluan liittää SUNTUN muistoineni tänne VIERASKIRJAANI!
                                    SUNTUN viuhuva oikea suora...ei osunut onneksi!

lauantai 14. maaliskuuta 2020

ILMO LOUNASHEIMO

Tämän kuvan ja ystävän ILMO LOUNASHEIMON haluan lisätä tänne VIERASKIRJAANI näin jälkikäteen muistaen ILMOA lämpimästi monista hienoista hetkistä ja tapaamisista, niin nyrkkeilykehän äärellä kuin muutenkin tapaamisistamme. ILMO oli jo isäni ystävä ja seurannut isäni nyrkkeilyä ja kun tuli mun aika niin ILMO oli usein kehän äärellä tekemässä juttua otteluistani Ruotsissakin ja parit kerrat Arlandan lentokentällä syötiin katkarapuleivät, sieltä matsin jälkeen lentäessämme takaisin stadiin. ILMO LOUNASHEIMO oli herrasmies, loistava toimittaja ja selostaja TV:ssä ja nimenomaan nyrkkeilyssä. Tapasin ILMOA ihan hänen viimeisiin aikoihin saakka ja minulle on jäännyt mieleen kun vein hänet kotiinsa Pajamäkeen ja hetken istuttiin vielä autossani, niin hän sanoi "Harri, me ollaan aina oltu ystäviä"....se oli viimeinen kerta kun tavattiin...




tiistai 3. maaliskuuta 2020

JONI NYMAN

Eilen oli mukava yllätys kun HEI ME KAHVITELLAAN tilaisuuteeni cafe Torpanrantaan tuli Olympiapronssimitalin Los Anglesissa nyrkkeillyt JONI NYMAN, joka on varmasti yksi meidän parhaita ja loistavan uran nyrkkeilyt Reposaaresta kotoisin oleva vasenkätinen nyrkkeilijä. JONI on myös sympaattinen kaveri jonka kanssa on ilo tavata, vaikka ollaankin eri ikäpolven boksareita se ei tunnu haittaavan kohtaamisiamme. Niinpä tervetuloa JONI NYMAN vieraskirjaani!